Äänestäminen on oikeus – ja moraalinen velvoite

Pääainevalintani sosiaalietiikan piirissä ei tunneta universaaleja totuuksia tai puhdasta hyvää – ei ole edes Kantilta tuttua kategorista imperatiivia. Moraalisia velvoitteita sitä vastoin on runsaasti. Velvoite ei tietenkään tarkoita, että se olisi mikään pakko. Velvoitteella haetaan sitä, että aie-eettisesti olisi ihan kiva, jos näin toimittaisiin. Seurauseettisesti voidaan tarkastella esimerkiksi vuoden 2014 edustajistovaaleja HYY:ssä, jossa vain hieman yli 30 % äänesti. Demokraattista mandaattia saa mielestäni ihan hakemalla hakea noin pienestä äänestysprosentista – HYYn jalo tavoite on näissä vaaleissa nostaa äänestysprosentti jopa 40 % tienoille! Edelleen sitä demokraattista mandaattia toimia siis etsitään, vaikka tuo tavoite täyttyisi.

Poliittinen apatia on sitä, kun asia ei kiinnosta ja homma jätetään muiden haltuun. Ylioppilaskunnan liki 4 miljoonan euron budjetilla tehdään paljon hyvää ja tärkeää työtä, mutta poliittista ohjausta siihen saadaan edustajistolta, joka on vaaliensa näköinen päätöselin. Edustajiston kokoonpanon lisäksi vaalit vaikuttavat siihen ketkä toimeenpanevat edustajiston tahtoa ja kuka pääsee mihinkin valtapallille keikkumaan.

Mainitut valtapallit ovat usein HYY Yhtymän talouspaikkat, asuntosäätiöiden päätöksentekopaikat, Ylioppilaslehden hallituspaikkat ja muut poliittisten broilereiden märät unelmat, joissa voi kirjata muutaman oman ajatuksen paperille, esittää ne päätöselimelle ja ratsastaa vuosia sitten näillä ”saavutuksilla” oman poliittisen viitekehyksen sisällä saavuttaen vastaavia paikkoja tulevaisuudessa myös ylioppilaskunnan ulkopuolella. Osa edustajistoon pyrkivistä on kiinnostunut edellä minituista paikoista myös siksi, että heillä on ideoita ja näkemystä toiminnan laadullisesta kehittämisestä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi opiskelija-asuntojen rakennusvaiheessa tehtävät tulevaisuusvarautumiset: aurinkopaneelit, korkea rakentaminen, maalämpöpumput ja tietoliikenneyhteyksien riittävyys.

Äänestä 303 ja valitse edustajistoon riittävästi asiantuntijuutta. Äänestä 303, ja varmista päättäjän olevan kiinnostunut sinulle tärkeistä asioista. Äänestä 303, ja kannan vastuusi demokratian tulevaisuudesta.

20161004_211549

20161004_205711

20161004_210714

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *